Vuoden viimeinen viikko – 52

26 12 2011

Hei kaikki!

Valkut kiittävät kovasti joululahjasta. Kyllä meidän kelpasi =)

Siilissä alkaa mäet olla kunnossa kunhan vain kelit pakastaa ja mäen pinta kovenee. Nyt joudutaan menemään hieman kelien ehdoilla, mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Kunhan mäet alkavat olla kunnossa niin nyt jos koskaan kannattaa käydä omatoimisesti hyppäämässä kamujen kanssa. Ehtona että aina on vähintään yksi aikuinen mukana joka osaa arvioida mäen olevan turvallisessa hyppykunnossa. Omatoiminen hyppääminen on omiaan antamaan tilaa omien havaintojen kehittymiselle. Siilin mäkitilanteesta voi kysellä esim. Jaskalta (044 5367697) tai Nina Meisiltä (045 3518950).

Viikolla 52 mennään seuraavalla tavalla:

Hopeahaukat

To 29.12.11 kokoontuminen Puijolle klo. 12. Tsekataan varusteet kuntoon ja lähdetään Siiliin hyppäämään. Huoltakaa omat varusteet jo valmiiksi talvikuntoon. Mikäli mäet eivät ole kunnossa niin harjoitus tapahtuu Puijolla.

Pe 30.12.11 K-hallin voimistelualue klo. 18-19.30. (perjantaina menemme Peipposten kanssa päivällä hyppäämään. Samaan aikaan voi tulla takomaan pieneen mäkeen jos mäet ovat ok.)

Vinkki omatoimiseen harjoitukseen mikäli lunta piisaa: Pesänryöstöä suksilla

Peipposet

Ti 27.12.11 K-halli klo. 12-13.30. Jalista, lajifysiikkaa ja lajitaitoa, Yh:n miehille oma osuus treenissä.

To 29.12.11 kokoontuminen Puijolle klo. 12. Tsekataan varusteet kuntoon ja lähdetään Siiliin hyppäämään. Mikäli mäet eivät ole kunnossa niin harjoitus tapahtuu Puijolla / K-hallilla.

Pe 30.12.11 kokoontuminen Puijolle klo. 12. Siitä Siiliin leiripäivän viettoon, eli hypätään kaksi harjoitusta. Eväät mukaan. Varasuunnitelmana on K-hallin voimistelu klo. 18-19.45. mutta jos mitään ei kuulu niin silloin hypätään. Joka tapauksessa voitte mennä hallille temppuilemaan mikäli saatte jonkun vanhemmista valvojaksi. Myös Jupe vetää siellä Haukkoja samaan aikaan.

La 31.12.11 Omatoiminen uudenvuoden harjoitus

Lare

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Katsokaapa kuvasta vinkkiä tulevan vuoden liikkumiseen…Ohjatut harjoitukset kattavat liikuntatarpeesta vain pienen osan!


Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.